Kotka-Pyhtää

Kirjoitettu 05.02.2021

Otavan matkustajamäärää rajoitetaan 50 henkilöön

Koronapandemian johdosta THL:n ”ohjeet joukkoliikenteelle” perusteella Suomen Saaristovarustamo Oy on päättänyt rajoittaa Otava aluksen matkustajakapasiteettia, jotta matkustamossa pystytään pitämään etäisyyttä matkustajien välillä. Pitämällä etäisyyttä henkilöiden välillä voidaan vähentää pisaratartunnan riskiä. Mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä siihen, että vierekkäisiä penkkejä ei täytettäisi muiden kuin samaan talouteen kuuluvien tai muuten läheisessä kontaktissa olevien kohdalla. Lisäksi suositellaan erittäin vahvasti, että kaikilla matkustajilla olisi kasvomaskit puettuna kasvoilleen koko matkan ajan.

Matkustajakapasiteetin rajoittamisella pyritään turvaamaan matkustajien terveysturvallisuus ja turvaamaan Otavan henkilökunnan toimintakyky, jotta liikenne jatkuisi keskeytyksettä pandemian kestäessä kaikkiin Kotka- Pyhtää reitin liikennealueella oleviin saariin. Edellä mainituista syistä yhteysalus Otavan matkustajakapasiteettia rajoitetaan toistaiseksi 50 henkilöön. Asiasta on sovittu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa, joka toimii liikenteen palvelun tilaajana.