Rengastie avataan vasta 1.6.2020

Julkaistu 20.04.2020

Koronavirustilanteen aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi Saariston rengastiet avataan tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 1.6. ELY-keskuksen saaristoliikenteen asiantuntijan Jari Niemisen mukaan rengasteitä ei ole vastuullista avata vielä toukokuussa alkuperäisen suunnitelman mukaan. – Niiden tietojen pohjalta, jotka meillä tällä hetkellä on, olemme tehneet yhdessä Paraisten ja Naantalin kaupungin sekä rengasteiden yhteysalusoperaattoreiden kanssa päätöksen, että avaamme reitit 1.6. Tilanteen kehittymistä seurataan ja lisäpäätöksiä tehdään tarvittaessa.

Saariston rengastie on tämän hetkisten suunnitelmien perusteella avoinna 1.6.-30.8.2020 sekä 3 viikonloppua syyskuussa pe – su. Viikonloput ovat 4 – 6.9, 11 – 13.9 ja 18-20.9.

2017 Suomen Lauttaliikenne Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.