Tiedote 31.3.2021

Julkaistu 31.03.2021

Suomen Lauttaliikenne Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 31.3.2021.

Yhtiökokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 9 § mukaiset asiat. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja päätti jakaa 3,85 miljoonaa euroa osinkoa. Vastuuvapaus myönnettiin hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2020.

Vuodelle 2021 päätettiin hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Heikinheimo, jäseniksi Kati Niemelä, Kaarina Soikkanen, Håkan Modig ja Matias Knip. Tilintarkastajana jatkaa Oy Tuokko Ltd, vastuunalaisena tarkastajana KHT Janne Elo.

Tämän lisäksi todettiin, että yhtiön toiminta on pandemiasta huolimatta sujunut hyvin eikä yhtään vuoroa tästä syystä ole jäänyt ajamatta.

Viime vuosien aikana solmittujen asiakassopimusten johdosta yhtiöllä on käynnissä merkittävä kaluston uudistamisohjelma, jonka avulla yhtiö vastuullisesti tuo ympäristöystävällisempää kalustoa reiteilleen pienentääkseen hiilijalanjälkeään. Yhtiö arvostaa hyvää yhteistyötä toimittajien kanssa ja kiitos luotettavien toimittajien, uudistamisohjelma on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Yhtiö toimii prosessiensa mukaisesti toimittajien valinnassa ja hyväksymisessä. Valinnassa pääpaino on tuotteiden ja palveluiden hinta-laatusuhteella, toimitusvarmuudella, toimittajan vastuullisuudella ja palvelualttiudella. Toimittajien on myös täytettävä tilaajavastuulain asettamat vaatimukset ja oltava riittävän vakavaraisia toimitusriskien minimoimiseksi.

Yhtiön yhdessä Ansgar Ab:n kanssa muodostama konsortio voitti Ahvenanmaalla Föglön-kilpailutuksen vuonna 2019 sopimuskaudelle 2022–2037 (15 vuotta). Sopimus Föglön-reitin osalta sanottiin Ahvenanmaan maakuntahallituksen toimesta irti alkuvuodesta 2020. Sopimuksen irtisanominen oikeuttaa yhtiön näkemyksen mukaan korvaukseen. Yhtiö ja Ansgar Ab ovat esittäneet Ahvenanmaan maakuntahallitukselle tilikaudella 2020 syntyneistä ja tulevista taloudellisista menetyksistä yli 10 M€ korvausvaatimuksen. Yhtiö ja Ansgar Ab ovat käynnistäneet oikeudellisen prosessin korvausten perimiseksi.

Suomen Lauttaliikenne -konsernin vuosikertomus ja yritysvastuuraportti 2020 on tänään, 31.3.2021 julkaistu yhtiön kotisivuilla. Ruotsinkieliset ja englanninkieliset versiot julkaistaan lähiaikoina.

Mats Rosin
toimitusjohtaja