Tutkimus: Asiakkaat odottavat lautta- ja yhteysalusliikenteeltä luotettavuutta

Julkaistu 03.12.2015

Matkustajien odotukset lautta- ja yhteysalusliikenteen sujuvuutta ja palvelun laatua kohtaan kasvoivat vuoden 2015 aikana. Erityisesti odotukset kasvoivat henkilökunnan toiminnan suhteen. Finferriesin hoitama lauttaliikenne vastasi asiakkaiden kasvaneita odotuksia entistä paremmin.

Finferries teetti heinäkuussa 2015 asiakastyytyväisyyskyselyn jokaisella 43 reitillään, jonka toteutuksesta vastasi Innolink Research Oy. Säännöllisiä tutkimuksia on tehty jo 4 vuotta. Vuoden 2015 asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi yhteensä 3370 matkustajaa. Vastauksia saatiin yli 1300 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Matkustajat pitivät lautta- ja yhteysalusliikenteen tärkeimpinä puolina erityisesti turvallisuudentunnetta matkan aikana ja varustamon toiminnan luotettavuutta. Lisäksi sujuvuus, sekä maihin että alukselle siirryttäessä, sekä henkilökunnan luottamusta herättävä esiintyminen nousivat keskeisten tekijöiden joukkoon. Nämä aiheet ovat jo kolmatta vuotta tärkeimpien tekijöiden kärjessä. Finferriesin toiminta sai kaikilla tärkeimmillä mittareilla erittäin hyvät arvosanat. Vapaamuotoisessa palautteessa kiitettiin myös aikataulujen pitävyyttä.

” Tutkimuksessa arvioidaan kuiluanalyysilla miten yhtiö pystyy vastaamaan asiakkaidensa odotuksiin. Finferriesien tulokset olivat erinomaiset”, toteaa Innolink Researchin Pasi Lahtinen.

Finferriesin asiakkailtaan saama yleisarvosana on parantunut jokaisella tutkimuskierroksella. Vuonna 2015 matkustajat antoivat lautta- ja yhteysaluspalvelulle arvosanan 8,6, asteikolla yhdestä kymmeneen.
” Matkustajilta saamamme palaute on ensiarvoisen tärkeä toiminnan kehittämisessä. Vuosi vuodelta parantuneet arviot kertovat pitkäjänteisen kehittämistyön tuloksellisuudesta. Työ toki jatkuu. Kyselyssä matkustajat nostivat esiin erityisesti toiveet verkkosivujemme kehittämisestä. Pyrimmekin jatkossa palvelemaan asiakkaita entistä paremmin kehittämällä myös vaihtoehtoisia viestintäkanavia verkkosivujemme rinnalle ”, toteaa Finferriesin viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen.

Lisätietoa:
Viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen, Finferries, p: 0400 406 614, jutta.valkeinen@finferries.fi
Tutkimuspäällikkö Pasi Lahtinen, Innolink Research, p: 040 5339367, pasi.lahtinen@innolink.fi